GEORGE THOROGOOD & THE DSTROYERS
Kulttuuritalo, Helsinki 9.8.2022
”Ei enää koskaan tähän paikkaan”, jaksaa urbaanilegenda väittää uransa jyrkimmässä nousukiidossa olleen George Thorogoodin muka murahtaneen hoidettuaan ensiesiintymisensä Suomessa ja Helsingin Kulttuuritalolla 11. lokakuuta 1982. Tai sitten ei. Kaikkiaan 2,5-tuntisen keikan tuolloin paahtaneet The Destroyers -pelimannit tuskin pelkästään ilkeyttään sirppiliiterin yleisön edessä niin pitkään viihtyivät. Mahdollisen tuohtumuksen syyksi onkin veikkailtu talon tiukkoja järjestyssääntöjä, jotka paitsi kielsivät kansaa nousemasta ylös penkeistä joraamaan, taisivat myös suhtautua turhan kriittisesti jenkkirokkarien roimasti yliajalle venyneeseen maratonsettiin. Nyt neljäkymmentä vuotta sekä monia välissä suoritettuja onnistuneita pohjolan valloituksia myöhemmin viimeisetkin katkerat muistot vaikuttavat jo kaikonneen historian hämäriin, vaikkei ryhmän viimeisinkään ”Good To Be Bad” -turneevisiitti pääkaupungissamme täysin ennakkosuunnitelmien mukaan sujunut – se kun oli määrä suorittaa alun perin Helsingin Jäähallissa. Suomen kiertuejärjestelyistä vastanneen RH-Entertainmentin mukaan syyt muutokseen tosin olivat puhtaasti logistiset ja artistin tarkistuneen kiertueaikataulun sanelemat, eivätkä niinkään esimerkiksi vaatimattoman ennakkolipunmyynnin seurausta. Kuten edellisiltana Tampere-talolla, mukavan ripeällä tahdilla konkarikokoonpano saikin myös Kulttuuritalon lippukassat kilahtelemaan väen virratessa vuolaina massoina sisään historialliseen konserttipyhättöön. Tällä kertaa Kultsa oli myös tyhjentänyt salin permannon tavanomaista istuinpaikoista, mikä mahdollisti jo hyvän matkaa keski-ikäisyyden puolelle varttuneen möhis-sukupolven vapaan pääsyn seisoskelemaan juomineen aivan lavan eteenkin. Eikä paikalla enää liioin näkynyt ”koppalakkisiakaan” kansan ilonpitoa hillitsemässä. Maku- ja korvakohtaisia asioita, mutta ehkäpä juuri lattiatasosta käsin myös kaikuherkäksi akustisilta ominaisuuksiltaan joskus moitiskeltu tila saattoi suoda kuulijoilleen miellyttävimmät puitteet sähköisestä jytäkeikasta nauttimiselle. Ja sitä latausta ei George Thorogoodin otteista toden totta jäänyt uupumaan puolikkaankaan kilowatin vertaa.
Tämän kaiken diggarit kuitenkin tiesivät tavaramerkkityylistään läpi koko uransa jääräpäisesti kiinni pitäneestä sankaristaan jo etukäteen. Harvakseltaan uutta musiikkia nykyisin julkaiseva artisti oli välittänyt faneilleen väkevän muistutusviestin peräänantamattomuudestaan viimeksi vuoden 2020 flashback-albumilla ”Live In Boston, 1982: The Complete Concert”. Ohjelmistonsa puolesta The Destroyers ei ole sen koommin odottamattomia uudistuksia keikoillaan esitellyt, eikä mitään suoranaista shokkihoitoa ollut siten tarjolla myöskään samaisen yhtyeen vuosimallin 2022 live-arsenaalissa. Eläväisessä vedossa ollut 72-vuotias konkari tuli ja rokkasi luottomuusikoineen (bändin Georgen kanssa 1973 perustanut rumpali Jeff Simon, vuodesta 1976 mukana bassotellut Bill Blough sekä vuosituhannen vaihteen molemmin puolin edellisten seuraan liittyneet kakkoskitaristi Jim Suhler ja fonisti Buddy Leach) kuten aina ennenkin, eivätkä kuluneet vuodet tuntuneet lainkaan painavan bändin askelia sen omalla perusjuurevasti tampanneella maaperällään. Kenties rutiininomaisesti käsikirjoitettu show olisi silti kestänyt myös muutaman esityksen mittaisen akustisemman suvannon, vaikkapa 2017 ilmestyneeltä blues-, kantri- ja kantribluesversioinneista koostuneelta soolokiekolta ”Party Of One”, joka onkin ollut toistaiseksi ainoa studioprojekti, joka on päässyt rohkeammin murtamaan totuttua Destroyers-kaavaa.
Käynnissä olevan 45-vuotisjuhlaturneen lähtöpaalu on kohdistettu yhtyeen nimeä kantaneen vuoden 1977 debyyttilevyn tekohetkeen. Tuo LP valoikin heti tyylillisesti Thorogoodin maineen Madison Blueseineen ja Delaware Slideineen. Tänä päivänä hänen repertuaaristaan löytyy yhä pakollisena John Lee Hooker -tömistelynä esikoiselle sisältynyt One Bourbon, One Scotch, One Beer. Perään ilmestynyt ja USA:ssakin listoille noussut LP ”Move It On Over” sekä viimeistään läpimurron varmistanut EMI-julkaisu ”Bad To The Bone” sinetöivät Thorogoodin paikan suurten stadionaktien joukossa. Kummankin pitkäsoiton nimiraidat kulminoivat niin ikään odotetusti Helsingin konserttipuhteet ennen instrumentaalista Tequila-huilinumeroa sekä sitä seurannutta Born To Be Bad -encorea.
Samoin oli päivänselvää, ettei Thorogood-keikka olisi Thorogood-keikka ilman mm. Bo Diddleyn Who Do You Lovea, The Strangelovesin intensiivisenä garagerockina takovaa Night Timea tai maestron itsensä kirjoittamia, vuosikymmenten varrella yhtä lailla standardeiksi muodostuneita hengentuotteita, kuten I Drink Alone, Get A Haircut ja Rock Party. Viimeksi mainittuun kategoriaan lukeutuu myös Memphis Slim -instrumentaalilla Steppin’ Out pohjustettu Gear Jammer, joka johdatti orkesterikipparin Helsingissä illan raivokkaimpaan slidesoolorupeamaansa. Tuon ajan solisti kirjaimellisesti paistatteli pyhässä yksinäisyydessään stagen etureunalla niin spottien kuin herkeämättä bluesrokkikukon jokaista liikettä tallentaneiden digikameroidenkin värikyllästämässä valokeilassa.
Oikeastaan ainoana ”uudeksi” luokiteltavana kappaleena kimaraan sisältyi The Sonicsin tulinen Shot Down, joka toki sekin on roikkunut Destroyersin kyydissä jo useamman vuoden ajan ja myös tullut nykykokoonpanon toimesta kertaalleen levytetyksi. Sen kummempia settilistoja George ei siksi lähimuistinsa tueksi estradille tarvinnut, sellaisen virkaa ajoi lopulta vain lavakalustukseen jemmattu lunttilappunen, johon oli rustattu illan keikan tapahtumakaupunki ja viikonpäivä. Mittavalla, aina loppuvuoden puolelle jatkuvalla maailmanympärimatkalla tällaista pienenpientä varmistuskeinoa voinee pitää täysin ymmärrettävänä, joskin väkisin hieman hilpeyttä herättävänä yksityiskohtana.
Taustanauhojen tuutatessa Beatlesin All You Need Is Lovea läksiäisveisuna Kulttuuritalon kajareista elävän musiikin vaiettua, saapui itseensä, yleisöönsä ja keikkamiljööseensä ilmeisen tyytyväisen oloinen kitarastara vielä muutamaan otteeseen pokkailemaan kanssaeläjilleen. Ehkei seuraavaa Sturenkadun käyntiä näin ollen tarvitsekaan enää odottaa neljää uutta vuosikymmentä. Sekä kysyntää että virtaa ainakin vaikuttaisi Delawaren tuholaisilla edelleen piisaavan.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2022)
Kuva: George Thorogood (c) Pasi Rytkönen
